Vähän edellistä kirjoitusta liipaten, on toinenkin tilanne kun kroppa ja mieli on vähän hakoteillä. Katselin tuossa äsken elokuvaa ja katkolla kävin hakemassa juomista. Joutui hetken pudistelemaan päätään ennen kuin palasi omaan kroppaansa ja omaan persoonaan. Toisinaan saatan herätä unesta ja käy samanlailla. Jotenkin eläydyn kai vahvasti elokuvaa, uneet, kirjaan tai muuhun ja oma identiteetti katoaa. Saatan olla toisella aikakaudella tai täysin toinen ihminen. Kun tilanne jollain tapaa katkeaa ja pitäisi palata omaan itseensä se ei onnistukkaan. Saatan tuntea voimakkaasti olevani joku muu tai muuten en hahmota ympäristöäni. Joskus palautumiseen menee kauankin, etenkin unien kanssa. En varsinaisesti kuvittele olevani joku muu tai ympäristön olevan joku muu, mutta en oikeastaan tunne olevani minäkään, tuntemus on jotain noiden kahden väliltä. Oikeastaan lakkaan olemasta enemmän kun muutun joksikin muuksi.

Tälläinen oman minuuden hajoaminen ei sinänsä ole minulle mitään ihan uutta. Vuosia sitten eläessäni parisuhteessa (ja ennen sitä muissa mies-nainen-suhteissa) koin usein eräänlaisia paniikkikohtauksia. Näiden aikana koin jonkinlaisia lukkiintumista, en kyennyt liikkumaan, itkin vain holtittomasti, hyperventiloin ja tappelin itseni kanssa. Tietyllä tapaa olin jakanut itseni kahtia, hyvä minä oli omassa ruumiissani, mutta pahan puoleni olin siirtänyt itseni ulkopuolelle. Oli jotenkin vaikea pitää kaksi täysin eri puolta itsenstään samassa ruumiissa. Miten sama mieli voi samaan aikaan vihata ja haukkua sekä puolustaa ja yrittää ymmärtää. Koska en ymmärtänyt miten minä voisin puhua itsestäni niin pahasti ja olla niin julma ajoin tämän pahan puolen itsestäni ulos. Tiesin kyllä, että se on edelleen minä, en minä mikään tyhmä ole, mutta jollain asteella en kokenut sitä itsekseni.

Jok.tap. nämä nykyiset minuuden katoamiset on vähän erilaisia. Niissä ei ole mitään pahaa eikä hyvää, ne vain on. Tokihan ne ärsyttävät toisinaan, mutta jotenkin kun se hetki on päällä ei se tunnu miltään. Kun siitä havahtuu lähinnä hävettää miten voi olla typerä ihminen typerine tunteineen.