Jonkun aikaa sitten siskoni rupesi suunnittelemaan muuttoa poikaystävänsä luokse. Ongelmaksi muodostui siskon kissa ja koira joille mies on allerginen. Sisko siinä sitten alkoi hätyyttelemään sukulaisia ja tuttavia josko ottaisimme eläimet pariksi vuodeksi ennen kun he ehkä muuttamat maalle ja eläimet voivat asua pihalla. (Epäilen suuresti tapatuuko sitä muuttoa koskaan.) Lupasin siinä sitten puoliksi, että voinhan minä sen kissan ottaa kunhan saan isomman kodin. Koira kuitenkin tuotti enemmän ongelmia joten lupasin harkita asiaa. Jotenkin tässä kuukausien aikana juttu on kääntynyt siihen, että minä otan 100% varmuudella koiran ja kissa menee meidän porukoille. En tiedä miten asia on semmoiseksi muuttunut, mutta eipä minulla taida olla mahdollisuutta eikään sanoa. Vituttaa. En todellakaan ole mikään koiraihminen, itseasiassa en voi sietää koiria noin yleisesti. Kyllähän joku porukoiden ja siskon koira on ihan ok kun ovat tuttuja ja silleen, ehkä joskus saattaisin omankin koiran ottaa...ehkä, pienen, hiljaisen, kun olen 50v. En mielestäni ole missään vaiheessa luvannut siskon koiraa ottaa, mutta silti sisko puhuu asiasta jo "kun koira tulee sulle". Vituttaa. En minä halua mitään isoa haisevaa kuorsaajaa nuohoomaan kämppääni, en minä halua sunnuntai aamuisin kömpiä aikaisin ylös, koska koira on vietävä pissalle. Perkele. Siskon mukaan sijoitus kestäisi ehkä sen pari vuotta, mutta minä en oikeasti usko, että he hommaisivat kotia maalta niin nopeasti. Koko siskon ja miehen suhde on ollut niin on off-säätöä, että en edes tajua kuinka he muuttavat yhteen. Minun puolesta he voisivat ennemminkin erota! Mutta kai se on se hormoonihyrräisen naisen mieli joka pitää tiukasti jokaisesta isäehdokkaasta kiinni. Tiktiktik sanoo biologinen kello. Ei kai siinä miehessä mitään vikaa ole, paitsi taitaa olla vähän itsekeskeinen, kai, vaikea sanoa kun miestä ei kukaan ole koskaan nähnyt. Se seikka minua ehkä eniten epäilyttääkin, miestä ei ole näiden vuosien aikana esitelty kenellekkään meidän perheestä (eikä me olla mitään kamalia) eikä siskoakaan kyllä ole esitelty miehen perheelle (heissäkään ei pitäisi olla mitään normaalista poikkeavaa).
Pelkään vaan niin, että koko suhde jatkuu samalla on off systeemillä ja jahkailulla kun ennenkin ja minä jää koiran kanssa ikuiseksi ajoiksi. Ja kun koira kerran minun kotiin asettuu niin mihinkäs se siitä enää ikinä, ei sitä kukaan muukaan ota. Paitsi ehkä joku tuntematon, mutta sano nyt siskolle, että sinun pitää antaa rakas koirasi kokonaan pois, koska itse et jaksa sitä. Great. Vittu kun vituttaa koko tilanne aivan sairaasti. Miten ihmeessä minä sanon siskolle, että en todellakaan tiedä haluanko koko koiraa?! Minun piti olla se viimeinen mahdollisuus, jos silloinkaan! Ei se ensimmäinen! Sisko on vielä niin pirun hyvä syyllistämään... Jos nyt sanon ei niin saan syyt niskaani ihan kaikesta...sisko ei voi muuttaa miehen kanssa yhteen, he vielä eroavat ja sitten sisko ei ikinä saa lapsia....