Jostain syystä olen alkanut surkutella miksi elän tätä elämää. Miksi en ole voinut syntyä jonnekin muualle, elää jonkun toisen elämää. Ei kenenkään rikkaan tai kuuluisan tai mitään muuta kummallista vaan ihan tavallisten ihmisten.

Katsellessani telkkarista nuoria (uskovaisia) jenkkejä haaveilen heidän elämästään. Miten helppoa elämä voisi olla jos laittaisi kaiken Jumalan harteille. Kaikki asiat saisi yhtäkki mierkityksen ja kurjuudessakin olisi varmasti helpompi elää. Suomessa uskovaisia pilkataan ja asenne heihin on täysin erilainen, jotenkin jännä miten ihmiset kasvatetaan niin erilailla. Ei siinä minusta mitään pahaa ole, että toinen uskoo Jumalaan, se voisi itseasiassa olla lohdullistakin. Tämä kaikki olisikin vain Jumalan koettelemus ja Jumala kyllä palkitsisi minut myöhemmin jos vain jaksan uskoa häneen ja tulevaan. Kai siinä on jokin takana, että pahasti alkoholisoituneet/ muut riippuvaiset/ masentuneet yleensä paranevat vasta kun tulevat uskoon? Ehkä elämä olisi helpompaa jos kaikkea ei tarvisi jaksaa yksin? Vaikka sitten uskoisikin johonkin huuhaaseen? Enkä nyt tarkoita uskovilla niitä ahdasmielisiä jotka saarnaavat jokaiselle ei uskovalle miten rukoilevat heidän puolesta jotta hekin tulisivat uskoon. Jokaisella on toki oikeus uskoa mihin haluaa, mutta sen pitäisi myös tarkoittaa ettei ei-uskova väheksy ja pilkkaa uskovaa. Mutta miten ihana olisikaan jos olisi kasvanut jossain syvällä Teksasissa ja voisi upota siihen tietynlaiseen yksinkertaisuuteen (en tarkoita tyhmyyttä) ja luottamukseen...

Mietin monesti myös miksi minulla on ollut tälläinen elämä, miksi en olisi voinut elää jonkun muun nuoruutta. Mitä jos minäkin voisin vanhana muistella miten tyttöporukalla kikatettiin ja katseltiin naapurin poikia. Tai miten minäkin nuorena pukeuduin kivoihin mekkoihin ja olin hieman pinnallinen. Miksi minun elämäni ei ole voinut olla helppoa ja huoletonta kuten monen muun. Miten erilainen nuoruuteni ja nykyisyyteni olisi jos olisin laiha ja ihan söpö. Eläisin varmasti kivassa parisuhteessa ja suunnittelisin pian häitä. Soittelisin tyttökavereille ja kävisimme kahvilla juoruilemassa siitä työpaikan idiootista ja seksikkäistä alusvaatteista jotka olisin ostanut parisuhteen piristykseksi.

Miten erilaista elämäni olisikin jos asiat olisi menneet toisin tai olisin syntynyt johonkin ihan muuhun perheeseen, valtioon tai jopa eri aikakaudelle. Mieli täyttyy katkeruudesta mennyttä kohtaan. Tokihan voin tulevaisuuteen vaikuttaa, mutta mennyttä ei saa takaisin. Enkä tästä nykyisestäkään elämästä tunnu pääsevän eroon, jumitan paikallani vuodesta toiseen eikä mikään muutu. Toisinaan jopa yritän tosissani muuttaa tätä, mutta ei muutu ei. Sama jatkuu vaikka mitä tekisi. Ehkä tämä on minun tuomioni. Ehkä sitten seuraavassa elämässä?